Vuosi 2014

Vuosi 2014

tiistai 26. elokuuta 2014

Blogi muuttaa!

Hei kaikille ja pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta. Rikon hiljaisuuden kertomalla että blogi muuttaa ja myös me muutamme. Kesällä hieroimme kauppaa upeasta kansakoulusta Lopelta ja vihdoin saimme sen omaksemme. Muutto tapahtuu syys-lokakuun vaihteessa ja nyt kovasti pakkaillaan ja tehdään suunnitelmia tulevaisuuteen.

Kansakoulumme on 20-luvulla rakennettu hirsitalo puuverhoilulla, upea jätti jossa meillä riittää nikkaroitavaa ja kunnostettavaa pitäksiaikaa jossei loputtomasti. 

Hevoset muuttavat meidän mukana Lopelle sillä siellä niille on mitä mainoin talli odottamassa.

Perustan uuden blogin ja piilotan tämän aikanaan ja jätän itselleni muistoksi. Linkki uuteen blogiin löytyy tästä: http://vanhassa-kansakoulussa.blogspot.fi/

Tulevassa blogissa käydään läpi koulun remontointia, hevosjuttuja ja talliremonttia, koirajuttuja ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.!