Vuosi 2014

Vuosi 2014

lauantai 5. toukokuuta 2012

Valoisa aamu

Ihanan valoisa aamu. Ihan toisenlainen kun eilen. Kävin kahdeksan jälkeen viemässä hevosille aamuheinät, siellä ne höristelivät tyytyväisen oloisena ihottumaloimet päällä. Joo, eli ollaan alotettu ihottumaloimitus. Ennen oireiden syntymistä aloitettu loimitus on kaiken a ja o ja siksi aloitimmekin nyt. Pörriäisiä pyörii jo hyvät määrät pihalla ja itseänikin pisti joku pistävä otus, olisiko voinut olla jo hyttynen?

Käytiin eilen kaupassa. Yleensä käydään aina perjantaisin mutta koska olin perjantaina syömässä myöhään iltaan siirrettiin kauppareissu lauantaiksi. Ostin reilunkaupan ruusuja, olivat hyväkuntoisen näköisiä ja viimeinen pussi niitä minulle ainoaa oikeaa väriä, valkoista.

Synttärikukat eivät olleet valkoisia mutta ne sopivatkin sen hetkiseen kodin värimaailmaa eli hienosti ajalteltu Markolta :)


Minulla on yksi harratus ja keräilyn kohde. Joskus silloin tällöin tykkään pelailla koneella ja olen ostanut itselleni ihan oman pelikoneenkin. Läppärillähän kirjoittelen blogin ja surffailen muuten, pelikone on pelkkä pelikone. Aamusella ajattelin syventyä uusimpaan The simssiin.


Kone on aina käyttövalmiina mutta ei ole keittiön pöydällä kun pelihetkellä. Keittiön pöydän vieressä on kaappi ja kone makoilee kaapin alaosassa aina kun ei ole käytössä. Johdot ovat valmiina kiinni niin että vaan nosto ja pelaamaan. Aina kun ehtii ;)

Markon vanhemmat muistivat myös syntymäpäivä lahjalla. Hauska lokerikko johon pitää nyt alkaa taiteilla nimilappuja. Tarpeellinen kaiken pikkusälän säilyttämiseen!


Eteisessä vaihtui vähän järjestys ja penkki vaihtoikin paikkaa ikkunaseinälle ulko-oven viereen


Ja sitten siihen valokuva projektiin.

Ideana laittaa koko käytävä valokuvilla. Kaikkien rakkaiden, ystävien ja tietysti eläimien. Ainoastaan valkoisin kehyksin, toki olisi mahtavaa jos melkein kaikki kehykset olisivat erilaisia sekä ainoastaan mustavalkokuvin.

Tällä tyylillä vältytään sekavasta vaikutelmasta vaikka kokoja ja muotoja onkin erilaisia niin yleisilme pysyy siistinä.

Nyt vasta muutama kuva esillä



Yläkerrassa vielä nukutaan...


Merihenkistä

Kesä on selvästi silloin kun tekee mieli sisustaa merihenkisesti.

Merihenkiset tyynynpäälliset ja torkkupeitto sekä jotain pientä rekvisiittaa minulla jo onkin joten mitään  uutta tähänkään ei tavitse ostaa, senkun kaivelee omia laatikoita :)

Kurkataan tänään olohuoneen muuttuneeseen ilmeeseen.

Beiget verhot otin pois jä jätin pelkät valkoiset. Ilme keveni ja valaistui. Syksyllä sitten beiget takaisin


 Raitakynttilä on ainut uusi ostos. Ikea 2,95€


 Pimeitä kuvia... Minkäs sille voi kun ulkonakin on niin pimeää. Hevosillle laitoin eilen illalla sadeloimet ja yöllä heräsinkin siihen kun vettä tuli kaatamalla. Peltikattoon rummuttaa ninimmäit ihan kivasti

Aamulla sitten lätäköitä joka paikassa. Tänään on hevosilla ratsastusvapaapäivä koska kallioreitti on liian liukas märällä säällä.

Ratsastelun siasta voikin syventyä aiheeseen lehden avulla


Ja kahvin kanssa sohvalla lehden luku onnistuu tietysti parhaiten. Sohvassa on vielä koirien takia suojus joten kahviakin uskaltaa juoda melko huolettomasti pelkäämättä läikyttelyä

torstai 3. toukokuuta 2012

Hevosten varusteita

"Hevostelusarja" jatkuu.

Vuorossa on muidenkin tarvikkeiden esittely.

Joskus olen maininnut että omistamme pienen läjän huopia. Minun ja brudin näistä on 5 huopaa ja loput 3 rimpun.


Myös piteleitä on 3 pakettia kaikki fleeceä.


Rungoton satula on Rimpun


Ja ratsastusvyö taas meidän

Ostimme ratsastusvyön aikoinaan hööksistä. Ratsastusvyön mukana tuli itse vyö ja "satulavyö" satulavyö heittomerkeissä siksi että se oli koppuraa nahkaa joka hankaa auki hevosen kainalot varmaan jo muutamasta kerrasta.

Jalustinhihnat,  issikkajalustimet, satulavyön ja kauhukahvan olen siis lisännyt vyöhön. Meillä käytetään päivittäin ja ollaan tykätty. Brudia hankasi vyön pehmukkeet kovin viime syksynä joten hommasin geeliromaanin. Geeliromaanin kanssa on mennyt loistavasti eikä karva ole enää hankautunut vaaleaksi.

Varustetilassa on toisessa päässä ruokinta tarvikkeet ja ruoat sekä hoitotuotteet.




Ja toisessa päässä satula ja suitsitelineet


Ja keskellä loimia pursuileva loimihyllykkö


Loimihyllykön vieressä vetolaatikoissa heijastimet hevosille ja ihmisille, ensiapupakkaus hevosille, sieniä, satulavöitä, jalustimia ja kaikenlaista pientä.

Huomenna ystävän kanssa syömään töiden jälkeen. Kotona sisällä on tapahtunut muutoksia. Pääsiäis pinkki lähti ja tilalle tuli jotain muuta, tästä lisää myöhemmin.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Hevosten murkinaa

Hevosilla on tavaraa. Kaikkea en ole tosiaan ostanut yksin vaan Rimpun omistajalla on aika moinen arsenaali hevostarvikkeita myös.

Kurkataan varustekatokseen sisälle ja katsotaan mitä ponit syövät.

Hevoset syövät tällä hetkellä seuraavanlaisia sapuskoja

Brudi syö: Prixiä, action vitamin liosta, ZN sinkkiä, valkosipulia, öközon yrttipaloja, öközon yrttinestettä ja muru kivennäistä.

Rimppu syö: Ihottumaprixiä, action vitamin liosta, ZN sinkkiä, valkosipulia, öközon yrttipaloja sekä ökozon yrtti nestettä ja kivennäisjauhoa.

Hevosilla on rehuja muihinkin tarpeisiin. Huomatkaa että tätä koko arsenaalia ei siis käytetä aina samaan aikaan vaan kuureittain.






Pharma Power-lyteä  hevoset saavat oikein voimakkaan hikoilun jälkeen. Kesähelteillä vaellusten jälkeen toimii hyvin



Hevostelu jatkuu. Huomenna kurkataan varustekoppiin!

Nyt odotellaan heinää saapuvaksi että saadaan varasto täyteen. Tulis jo!

tiistai 1. toukokuuta 2012

Aamu alkaa hevosilla

Huomenta!

Olen herännyt tässä jo muutama tunti sitten hevosia ruokkimaan.

Aamu alkaa sillä että saappaat tai niinkun tänäkin aamuna TENNARIT jalkaan ja heinävarastoa kohti.

Heinävaraston edestä jättikottikärryt täyteen heinää ja huristellaan hevosten kesätarhaan!


Kesätarha tehtiin lauantaina. Hevoset olivat tepastelleet pihaton ja harjauskatoksen yhteydessä olevassa talvitarhassa koko viime syksyn ja tämän kevään. Kaiken lumimassan ja veden alta tarhasta tuli sellainen perinteinen mutatarha.

Kesätarhassa on ihan kuiva maa. Vihreät hevoset söivät jo pois mutta kuiva alusta on silti parhautta


Mutatarhassakin kasvaa jo jotain  vihreää, ehkä toivoa on senkin elpymisestä ;)

Heinät sitten hevosten eteen kuivalle maalle ja alkaa käydä tasainen rouskutus


Hevosten kanssa ollaan tehty nyt pitkiä lenkkejä joka päivä aina seutulan rajoille asti. Kesällä olisi tarkoitus lähteä koluamaan seutulan metsiä viimekesäiseen tyyliin. Näissä retkissä meneekin aikaa noin 4-5 tuntia joten eväitä mukaan vaan :)





Luonto kukkii valkovuokoilla


Jos joku ihmettelee miksei hevoset ole jo loimitettuna, ovathan he kesäihottumahevosia niin luulen että öközonista on ollut meille apua. Kumpikaan hevonen ei ole hangannut itseään mihinkään eikä ötököitä vielä ole niin paljon. Joka aamu ja ilta ja myös ratsastusreissulle lähtiessä ja sieltä tullessa käytössä on Renonsin hyönteiskarkote.

Tähän mennessä on auttanut tosi hyvin. Muistelen viime kesänä että auttoi myös hyvin maastossa pitämään hyttysparvet ja paarmat loitolla.

Öközon sarjaa meillä on myös omat hyönteiskarkotteensa mutta ohjeissa sanotaan että hevoset on ensin läpi pestävä huolellisesti ennen ensimmäistä kertaa. Odotamme siis kesäkelejä jotta pääsemme pesemään ponit :)


Ja ihan mielen virkistykseksi onneksi ulkona on muuttunut maisema tälläiseksi kuin kollaasin ensimmäisessä kuvassa :)


Ulkoilun ja hevostelun jälkeen kahvi ja vappumunkki