Vuosi 2014

Vuosi 2014

tiistai 31. joulukuuta 2013

Harmaus

Yläkerran harmaus. Lakana ikeasta. Ihana ihana lakana, sopii sitäpaitsi muihinkin väreihin, ihanan hillitty ja tuntuu mukavalta iholla. Tyynyliinoissa ja pussilakanoissa on ihanat nappikiinnitykset!



 

Yläkerran vaatelipastossani joka telkkaritasonakin toimii on korut ja meikkiboksit. Tämä ihana boksi on ostettu hyvätuulenpuodista syksyllä


Alhaalla tapahtui taas. Kuusen paikalle jäi tyhää tilaa ja pitihän siihen jotain saada. Muistin että pihavarastossa on pöytä joka aikoinaan on palvellut vanhassa kodissa pöytänä monessakin paikassa. Petri haki sen pelottavasta kummitusvarastosta kun häntä anovasti katsoin :D haha. Hion ja irrotin vanhan kulahtaneen pöytäleyn ja maalasin pöydän puolihuolimattomasti valkoiseksi. Jätin kuluneet ja irtoilleet maalit paikalleen. Voi olla että hiekkapaperilla kulutan tätä entisestään vielä kulahtaneemman näköiseksi, sitten siitä tulee upea!


Pöydällä on Petrin uudenvuoden hörppy ja hänen joululahjaksi saamansa lasit, tai siis muutama niistä.

 


Ja sitten meikkiä naamaan.


Illalla tehdään yhdessä raclettea, juodaan vähän kuohuvaa ja vahditaan eläimiä. Ihanaa uuttavuotta jokaiselle täällä vierailleelle ja vakinaisille lukijoille. Vaalea talo yrittää ja tulee pysymään aktiivisena vuodenvaihteen jälkeenkin. Pidempiä postauksia ja hyvälaatuisia kuvia, ja enemmän juttuja.

Hyvää uuttavuotta, onnea vuodelle 2014!

Blogi palailee heti huomenna illan raclette tunnelmia jaellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti