Vuosi 2014

Vuosi 2014

torstai 16. tammikuuta 2014

Talvi

Nyt on sitten saatu lunta ja pakkasta.
Pakkasta on ollut täällä enemmän ja vähemmän. Tuntemukset huomoiden ilmeisemmin enemmän... :) 


Lunta satoi just sen verran että väriksi. Onneksi edes väriksi koska iltasinkin on niin valosaa, helpottaa tarhojen siivouksia.

Ana on päiväulkoilulla aina sen aikaa vapaana pihalla kun tulen töistä kotiin ja ruokin hevoset.
 Tilaamamme talvitakki ja kengät Anicalle tulivat jo eilen postissa ja niitä eilen illalla kokeiltiikin päälle. Takki oli just oikeen kokonen ja kengätkin osoittautuivat hyviksi mitä nyt yksi pihalla riehutessa irtosi. Kengän irtoaminen ei kuitenkaan liene koiran eikä suunnitelijan vika vaan pukijan joka ei uskaltanut kiristää tarraa tarpeeksi napakasti. Kuvia koiran talvivaatetuksesta seuraa!

Tänään ei ollut niin kylmä että olisi päivällä vaatetta tarvinnut pukea

 

Viimeviikonloppuna käytiin katselemassa vielä tammialeja. Alesta löytyi itselle valkoinen lämmin untuvatakki



Pipo löytyi H&M alesta ihan muutamalla eurolla


Hanskat samasra alesta edullisesti


Petelle löydettiin sininen takki kevättä katsoen, ei minkäännäköstä vuorta tässä joten kevätkelejä odotellessa. Ihastuin tähän heti, tunnistaa omansa väkijoukosta :)<3



Tänään tehtiin jo perjantai siivous ettei tarvitse perjantaina siivota. Loogista, eikö?

Palaamme pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti